Sunnuntaiväsymys

Olin viikonloppuna tapaamassa ystäviä. Sellaisia, joita en ole nähnyt sitten lähtöni ja sellaisia, jotka sain kaupungissani. Jälkimmäisten kanssa oli helpompi olla - en tuntenut itseäni niin pahasti joukkoon kuulumattomaksi.

Mutta Suomessa on vaikeampi olla kuin ennen. Minua ärsyttävät umpijuopt ja kaatokännit enemmän nyt. Olin lievän kauhistunut siitä tavasta, jolla tämä kansa juhlii mitä tahansa juhlaa - olin ilmeisesti ehtinyt hieman unohtaa. En tahdo kuulostaa elitistiseltä tai paheksuvalta - juokaa ihmiset aivonne pellolle jos siltä tuntuu, minä en vain osaa ymmärtää miksi. Ja ennen kaikkea - jättäkää minut rauhaan. Älkää tulko sönköttämään minulle jotain yhdentekevää kun ette edes pysty puhumaan, ja älkää kouriko persettäni baarissa ohikulkiesanne.

Tiedän reaktioni olevan liioiteltu, olen vain väsynyt.

Saksalaiseni yllätti minut aamulla tekstiviestillä. Olin aidosti iloinen, vaikka tiedän sen olevan tyhmää ja hyödytöntäkin. Odotan vain milloin lakkaan kaipaamasta sitä, mitä en koskaan voi saada.

Ja ehkäpä kaipaan vain siksi, etten voi saada.