Oma tupa jne

Oma koti, vihdoin. Asun taas yksin noin vuoden tauon jälkeen. Tuntuu helvetin hyvältä tietää, ettei kukaan voi yllättäen tempaista paikalle. Jos ovikello soi, minun ei tarvitse avata jos ei satu huvittamaan. Jos vituttaa, voin mennä kotiin ja pistää oven kiinni, ja maailma pysyy poissa. Ainakin noin teoriassa.

Tuntuu, ettei ole aikaa oikein mihinkään. Tämä on hieman outoa, koska en oikeastaan tee yhtään mitään. Kun vertaan itseäni siihen ihmiseen, joka olin kaksi-kolme vuotta sitten, hämmennyn. Tuo ihminen oli päättäväinen ja kurinalainen - myönnettäköön, että liiallisuuksiin asti. Siltikin huomaan kaipaavani hieman kykyä keskittyä olennaiseen ja pitää siitä kiinni, riippumatta siitä, kuinka järkevää se on.

Tarkastelen hieman: töissä on kivaa. Asunto on hyvä. Kavereita on. Palkka tuli. Terveys kunnossa. Vielä kun saisi jonkun kundin sänkyynsä, olisivat asiat mallillaan. Mutta suhteeseen en rupea, en sitten millään. Niin tyhmä en ole.