Neverending

Häiriötekijät ovat hyviä. Kun juostessa on saatanan kova vastatuuli, huomio kiinnittyy siihen särkevien lihasten sijasta. Kun pitää itsensä kiireisenä, ei ehdi tajuta, kuinka onneton on. Kun ajaa itsensä fyysisesti loppuun, elimistö on liian väsynyt tuottaakseen unikuvia.

Näppärää. Mutta ei se loputtomiin toimi, ikävä kyllä. Tulee hetkiä, jolloin se pääsee yllättämään - tietoisuus siitä, että se mitä elämäkseni kutsun, ei tee minua millään tasolla onnelliseksi tai tyytyväiseksi. Pahinta, tai parasta, katsantokannasta riippuen, on se, etten varsinaisesti osaa määritellä miksi näin on. Tietysti pystyisin nimeämään montakin asiaa, joita minulta puuttuu tai ominaisuuksia, jotka itselleni haluasin, mutta pystyn myös näkemään niissä ne puolet, jotka tekisivät minusta entistä ahdistuneemman.

Olen miettinyt asiaa, kiihkottomasti ja kliinisesti, ja tullut tulokseen, etten ehkä kykene olemaan onnellinen. En voi kuvitella tilannetta, jossa en haluaisi jotain enemmän tai olisin täydellisessä tasapainossa itseni kanssa. Siitähän onnellisuudessa kai on kyse - että on hyvä olla juuri siinä missä on. Tavotteita ja päämääriä on toki onnellisellakin, mutta ne eivät ehkä ole niin polttavia kuin onnettomalla.

Minun haluni ja tarpeeni eivät minua enää polta - olen hyväksynyt sen, etten saavuta niitä. Mikä ei luonnollisesti estä minua niitä tavoittelemasta. Tästä kierteestä seuraa se tympeä ja kaikkeen väsynyt olo, joka on ollut perustilani siitä lähtien, kun palasin tähän maahan.

Se on kai ihan okei, olla tälläinen. En muutakaan osaa.

I am just a worthless liar
I am just an imbecile
I will only complicate you
Trust in me and fall as well
I will find a center in you
I will chew it up and leave

Trust me.

-Tool: Sober