Harhamaa

Oivalsin mahdollisen syyn siihen, miksi en kykene ihmissuhteisiin.

En ole valmis tekemään lainkaan effortia toisen ihmisen tai suhteen eteen. Haluan vain olla palvottu ja ihailtu, oikeissa mittasuhteissa tietenkin, ja nauttia asioista sellaisena kuin ne minulle tarjoillaan. Haluan tuntea pelkkää halua ja mielenkiintoa toista kohtaan - en siedä mitään, mikä haalistaisi kumppanin ihastuttavuuden silmissäni. En ole valmis hyväksymään toista henkilöä ihmiseksi vikoineen ja puutteineen.

En halua joutua häpeämään känniääliöintiä. Kestää huonoa huumorintajua tai tyhmyyttä. Olla ymmärtäväinen jos kännissä ei ota eteen. Katsella paskaista lettiä tai suudella tuhkakuppia. En halua tyytyä mihinkään.

Tottakai ymmärrän, etten tällä tavalla suhtautumalla tule ikinä elämään suhteessa. Osaksi myös sen vuoksi, että vaadin itseltäni saman kuin kumppaniltakin - minun on oltava täydellinen jatkuvasti ja koko ajan, en saa osoittaa heikkoutta tai puuttellisuutta ikinä. Tämä on luonnollisesti aika uuvuttavaa.

Minä vain en pidä puutteista. Maailma ei ole täydellinen, mutta itse voin yrittää olla - silloin myös kumppanini tulee olla sitä. Voin silti vaikeuksitta lähteä kiinnostavan miehen mukaan baarista ja pitää yhden yön hauskaa, mutta voitte olla varmoja, että menen ensimmäisellä metrolla kotiin. Aamut, ne ovat aivan liian todellisia, ja sitä minä en kestä.