And then some

Minä pidän äärimmäisyyksistä, itsensä ajamisesta sietokyvyn rajoille. Lähes aina kestää pikkuisen enemmän mitä olisi kuvitellut mahdolliseksi. Jos näin ei jostain syystä käy - no, ensi kerralla tietää paremmin. Ja yrittää kovemmin.

Kun treenin jälkeen oksettaa tai on niin nälkä että silmissä hämärtyy. Kun fyysinen kipu on niin suuri, ettei sitä enää oikein tajua. Kun on niin väsynyt, ettei enää muista, mitä viisi minuuttia sitten teki. Kun ahdistaa niin paljon, että hengittäminen tuntuu vaikealta.

Voi pojat, se se vasta on hauskaa.

Tämä ehdottomuus tuottaa joskus luonnollisesti vahinkoa. Mutta toimintamalli on välttämätön - minun on jatkuvasti todistettava itselleni, että pystyn. Jos vain oikeasti haluan.