Epätahdissa

Rytmihäiriöt aiheuttivat loppuviikosta sairaalakeikan ja ryssivät viikonlopun suunnitelmat. Tunnen pyhää vihaa tätä vartaloa kohtaan; sen satunnainen heikkous ja toiminnan epäluotettavuus vetävät minutkin mukanaan.

Mutta koska on turha nillittää asioista, jotka ovat jo tapahtuneet, en jaksa ajatella asiaa enempää. Vähennä stressiä, sanoi lääkäri- joo, ehkä parin viikon päästä. Näitä on ollut ennenkin, ei maailma tähän kaadu. Tuskin edes kompuroi.

Sunnuntain hesarissa parasta on ilmoitukset-sivu. Siinä se on, samalla aukeamalla koko elämä - kuolleet, syntyneet, vihityt, kastetut. Ja lopussa ehkä ilmoitus kadonneesta lompakosta tai hukatusta rakkaudesta. Kaikki tämä tapahtuu, jatkuvasti ja vääjäämättä - mutta aina jollekin muulle. On huvittavaa huomata kuinka ihmisen elämän merkityksellisemmät hetket tiivistetään muutamaksi riviksi valtakunnan päälehden sivulle. Huomenna se on jo paperinkeräyksessä.

Minä en ole koskaan ollut HS:n ilmoitukset-sivulle omien tekojeni kautta. En tiedä, noteerattiinko syntymäni - luulen, ettei. Tällä persoonalla ja rakastettavuuden asteella kuolinilmoitus tuntuu todennäköisimmin seuraavalta mahdollisuudelta.