Saatanan juopot

Ajatellaan jotain tapahtumaa. Kyseessä on ehkä iltaan sijoittuva, viihteeksi luettava tilaisuus. Sanotaan nyt esimerkiksi (rock)konsertti, julkinen ilotulitus, illanistujaiset ystäväseurueen kesken, lauantai. Mitä tekee suurin osa kansasta tässä tilanteessa?

On aivan liiskat.

Mikä helvetti siinä oikein on? Miksi oletusarvoisesti kaikkeen sosiaaliseen toimintaan tässä maassa liittyy alkoholin liiallinen käyttö? Mikä siinä kiehtoo? Minulla ei ole mitään yhtä tai kahta tai kolmeakaan vastaan, mutta siinä vaiheessa kun puhe alkaa takkuilla ja katse ei enää kohdistu, voisi vähän miettiä.
Itsensä humalaan juominen on lapsellista ja säälittävää. Ymmärrän kadulla pussikaljojen kanssa heiluvia teinejä - niitähän ne ovat, lapsia, jotka hakevat rajojaan. Olin minä siellä itsekin joskus. Mutta toisin kuin enemmistö väestöstä ainakin tähän ikään mennessä, minä kasvoin aikuiseksi tässä suhteessa.

Humalainen ihminen on vastenmielinen. Mikään ei ole ällöttävämpää kuin baarissa pullosta rohkeutta hakenut tissiposki joka tulee iskemään jollain ääliökommentilla. Kun et sitten lämpene ja pyydät hieman tilaa jampan tunkiessa päälle niin että sylki roiskuu , saat kuulla olevasi ylimielinen narttu jota kukaan ei halua naida kuitenkaan.

Voin kertoa että haluaa. Juoppoa vain vituttaa kun ei se pystyisi kuitenkaan.

Nautin vuodestani kaupungissani ja siihen liittyneestä matkustamisesta ympäri Eurooppaa. Lähes poikkeuksetta miehet uskalsivat lähestyä myös selvinpäin eikä joka ikiseen tapahtumaan liittynyt viinan kittaaminen molemmin käsin. Ja ennen kuin joku älähtää että mene takaisin jos sulle ei Suomi kelpaa ja jos siellä kerran oli niin paljon paremmin - Menisin jos voisin. Usko pois.

Tämä maa ahdistaa minua monessa muussakin kuin tässä suhteessa. Niistä ehkä joskus lisää.