Sattuu

Minä olen tänään kaivannut kaupunkiani niin, että sattuu. Kun aamulla juoksin tihkusateessa, mietin, miltä kaupunkini tuntui samassa säässä. Miltä maisema näytti, kuinka katukiveys välillä tuntui tossun pohjan läpi. Kun töiden jälkeen hikoilin salilla, muistelin, minkälainen oli kuntosali siellä, mihin nyt niin kaipaan. Kun äsken taas itkin, tajusin, etten kaupungissani itkenyt koskaan.

Kyllähän nyt kahden kuukauden jälkeen pitäisi jo helpottaa?

Ajattelen ensi viikkoa ja sitä, mitä se tuo mukanaan. Uusia menoja, niin rahallisia kuin ajallisiakin. Pelkään ehkä ahnehtineeni liikaa. En tiedä, jaksanko. Mutta ei minulla ole muutakaan, ja tyhjät hetket on pakko täyttää.

Niin että kun illalla tulee kotiin, ei jaksa muuta kuin mennä nukkumaan. Vielä kun uni joskus tulisi.