Uupunut

Kuinka pitkälle se, mitä on joskus ollut, määrittelee sitä, mitä on nyt? Kuinka paljon ihmisen on mahdollista muuttua ja opetella uusia käyttäytymismalleja?

Sanonnan mukaan old habits die hard. Mutta mitäpä jos en haluakaan niiden kuolevan, päinvastoin - mitä jos haluan ne rakkaat vanhat tapani takaisin. Riippumatta siitä, kuinka typerää se on.

Minulla on itsetuhoinen käyttäytymishistoria. Sairastuin henkisesti, niin kai sen voi sanoa, ja tämä vei minut aika lähelle kuolemaa. En koskaan saanut sairauteeni hoitoa, se vain vaiettiin piiloon, kunnes olin taas näennäisesti terve. Kun lukkojen taakse olisi sairauden sijasta kuulunut minä, voiko minun sanoa olevan nyt kunnossa?

Eipä kai. Mutta se siitä.

Hyvästelin tänään tärkeän ihmisen. Yhden niistä harvoista, joille heikkona hetkenä (kauan sitten) olen joskus sanonut, miltä minusta oikeasti tuntuu. Näen hänet vielä, mutta en luultavasti moneen vuoteen.
Olin hieman huolissani siitä, miten helppoa hyvästely oli ja miten vähän minussa liikahti.

Saksalaiseni soitti, aivan yllättäen. Hymyilin. Hän on niin kaukana, että on turvallista kuvitella välittävänsä.