20070930

Hyvä minä

Jonkin oudon mutkan kautta exäni päätyi sänkyyni viime yönä. En ole nähnyt häntä vuosiin, ja sanonta "poissa mielestä, poissa sydämestä" on pitänyt hyvin paikkansa. Kuitenkin kun törmäsin häneen alkuillan puuduttavissa korruptiokekkereissä (joihin huhut olivat kertoneet hänen tulevan) huomasin ehkä kuitenkin haluavani häntä edelleen.

Suhteemme oli tähänastisen elämäni pisin ja vakavin. Olin nuorempi ja osa silloisesta tulevaisuuden uskostani meneekin naiiviuden piikkiin; kuvittelin suhteemme olleen aika paljon enemmän kuin se oikeasti oli. Tämän tosin nuorempi minäkin tajusi viimeistään silloin, kun löysi rakkaan avopuolisonsa sängystä (aina siihen hetkeen asti) parhaan ystävänsä kanssa. Niin hirvittävän kliseistä, mutta kyllä se satutti aika pahasti. Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan pakkasin tavarani ja heitin sormuksen menemään.

Palasimme hetkeksi yhteen vielä myöhemmin, mutta ei kerran kuollutta saa enää tahdonvoimalla henkiin. Välimme jäivät asiallisen viileiksi, emmekä ole pitäneet yhteyttä sen koommin - kunnes sitten tänä aamuna makasin hänen vieressään. Miten ihminen, joka on ollut minusta niin kauan niin kaukana, voi yhtäkkiä olla siinä muutaman sentin päässä?

Mietin siinä maatessani, mitä hän oli aikaisemmin kertonut elämästään. Kotona odottavasta, kihlausta vinkuvasta avovaimosta, työstä, jota hän ei arvosta, yleisestä päämäärättömyyden tunteestaan. Suorituspaineista ja siitä pelosta, että elämä menee kuin juna suuntaan, johon ei välittäisi edes katsoa. Ja tajusin että olen tuhat kertaa mielummin nykyisessä tilanteessani kuin hänen paikallaan, vaikka välillä tuntuukin aika saatanan rankalta. Ainakaan en ole loukussa suhteessa, jonka jatkuvuuden haluamisesta en ole lainkaan varma, työssä, joka ei ole motivoivaa tai muuten vain koe sellaista tunnetta, että elämäni valuu hukkaan.

Okei, minulla on mielenterveyden tasapainon kanssa ongelmia, minulla ei ole ketään enkä tiedä missä ensi vuonna aion asua tai missä olla töissä. Mutta se on myös se hienous tässä - olen vapaa menemään juuri sinne minne haluan, ihan milloin vain.

Ja ei, minä en maannut exäni kanssa. Mieli teki, puolin ja toisin, mutta ei. Tajuatte kai itsekin, miksi.