20070214

Sikiämisestä

On ihmisiä, joiden ei ikinä pitäisi hankkia lapsia. Joskus (usein) nämä henkilöt eivät valitettavasti ole olleet tästä tietoisia, ja tämän seurauksena tuottaneet maailmaan jälkikasvua, jolla ei ole edellytyksiä niin geeniensä kuin kasvatuksensakaan johdosta kovinkaan kaksiseen lopputulemaan.

Minä tiedän, että kuulun joukkoon, jonka ei ikinä pidä lisääntymän. Paitsi että geenini eivät ole ideaaliset, en ole henkisesti ihan terve ja taloudellinenkin tilanteeni voisi olla parempi, en ikinä pystyisi sitoutumaan lapsen hoitamiseen tai kasvattamiseen. Minä luultavasti löisin lastani sekä avarilla että laimin. En tarkoituksella tietenkään, mutta tunnen itseni ja henkisen kapasiteettini riittämättömyyden tämän asian suhteen.

Asia johtui mieleeni, kun näin tänään kadulla mukulan mutseineen. Pentu oli löytänyt jonkun elämää suuremmaan aarteen, jäätyneen koiranpaskan tai jotain, ja innosta pinkeänä kiljui mutsiaan katsomaan ja jakamaan ilonsa. Emä kommentoi jotain aika tylyä, mikä oli varmaan ihan ymmärrettävä reaktio pitkän ja raskaan jne päivän jälkeen, mutta ilme pennun naamalla oli aika sydäntäsärkevä - ja minä en edes pidä lapsista.

Joo, en tiedä mikä tämänkin jutun pointti oikeastaan on. Kai minä nyt sen tajuan, ettei elämä ole aina sunshinea ja että pettymäänkin täytyy oppia. Mutta silti, luulen, etten minä tule sitä korvaamatonta taitoa geeniperimälleni koskaan jakamaan.

Sitä paitsi - raskaana oleva nainen on ihmisjoukossa ällöttävimmästä päästä.

20070207

Wonderwoman

Minulla on koko (aikuis)ikäni ollut usko siihen, että pystyn tekemään käytännössä mitä tahansa.

Viime aikoina olen kauhukseni huomannut, ettei asia olekaan niin. Syynä on niinkin yksinkertainen asia kuin ajanpuute - vuorokaudessa ei yksinkertaisesti ole riittävän paljon tunteja. Tämä stressaa minua aivan saatanasti. Tyhmäähän se on, tottakai, mutta en voi täysin vaientaa sitä nalkuttavaa ämmää takaraivossani, joka hokee, että pystyisit ja ehtisit kyllä jos olisit vähän tehokkaampi, järjestelmällisempi ja, no, parempi.

Ehkäpä pitää vain yrittää kovemmin.