Epätahdissa

Rytmihäiriöt aiheuttivat loppuviikosta sairaalakeikan ja ryssivät viikonlopun suunnitelmat. Tunnen pyhää vihaa tätä vartaloa kohtaan; sen satunnainen heikkous ja toiminnan epäluotettavuus vetävät minutkin mukanaan.

Mutta koska on turha nillittää asioista, jotka ovat jo tapahtuneet, en jaksa ajatella asiaa enempää. Vähennä stressiä, sanoi lääkäri- joo, ehkä parin viikon päästä. Näitä on ollut ennenkin, ei maailma tähän kaadu. Tuskin edes kompuroi.

Sunnuntain hesarissa parasta on ilmoitukset-sivu. Siinä se on, samalla aukeamalla koko elämä - kuolleet, syntyneet, vihityt, kastetut. Ja lopussa ehkä ilmoitus kadonneesta lompakosta tai hukatusta rakkaudesta. Kaikki tämä tapahtuu, jatkuvasti ja vääjäämättä - mutta aina jollekin muulle. On huvittavaa huomata kuinka ihmisen elämän merkityksellisemmät hetket tiivistetään muutamaksi riviksi valtakunnan päälehden sivulle. Huomenna se on jo paperinkeräyksessä.

Minä en ole koskaan ollut HS:n ilmoitukset-sivulle omien tekojeni kautta. En tiedä, noteerattiinko syntymäni - luulen, ettei. Tällä persoonalla ja rakastettavuuden asteella kuolinilmoitus tuntuu todennäköisimmin seuraavalta mahdollisuudelta.

Vielä yhdet

Säälittävintä ihmisessä on riippuvuus. Ei juurikaan merkitystä sillä, mistä - tupakka, alkoholi, pelaaminen, läheisyys, huumeet, seksi, urheilu.. Jos ei selviä ilman jotain, oli se sitten edellä mainittuja tai jotain muuta, on nähdäkseni epäonnistunut.

Silloin kun et tarvitse mitään, ei sinulta voida mitään kieltääkään. Jos et kärsi asioiden menettämisestä, ei sinua voida satuttaa tai rankaista ottamalle ne pois.

Luonnollisesti jotkin riippuvuudet ovat parempia kuin toiset, tai ainakin vähemmän inhottavia. Useimmista on helpompi luopua kuin toisista, ja joka kerta kun kuulen jonkun sanovan, ettei (taaskaan) onnistunut lopettamaan tupakanpolttoa tai ylensyöntiä tai jotain muuta, on se osoitus luonteen heikkoudesta.

Minä en halua olla heikko enkä vajavainen. Lopetin tupakoinnin aikoinani juuri siksi, että minua raivostutti tarve saada nikotiinia verenkiertooni (ja, no, koska tupakointi on vastenmielistä ja kertoo harrastajansa älynlahjoista usein enemmän kuin riittävästi). Totta kai minulla on vielä parannettavaa monellakin alueella - määrittelen arvoani esimerkiksi urheilun kautta aivan liikaa. Minulla on myös liian suuri tarve olla yksin, mistä pyrin pois sietohoidattamalla itseäni massatapahtumilla ja mökkiviikonlopuilla.

Säälin, vaikka se sairautta onkin, ihmisiä, jotka eivät tajua riippuvuttaan. Kun on kiinni jossain eikä edes tajua sitä - se on surullista. Tällöin elämää ja valintoja ohjaa jokin muu kuin sinä itse.

Riippumattomuus. Kaunis sana, ja niin tavottelemisen arvoinen olotila.

Sweet 16

Aika kulkee melko nopeaan, huomaan. Toisaalta niin kuljen minäkin - viimeisen kuukauden aikana ei ole juurikaan ollut tarvetta miettiä mitä sitä oikein tekisi. Se on ihan okei, pitämällä itseni kiireisenä onnistun olemaan huomioimatta niitä ongelmia, jotka vaatisivat ratkaisua. Ai miten niin juoksen asioita karkuun?

Tapasin jokin aika sitten erään miehen. Sillä oli kauniit silmät ja sen suusta tuli älykkääksi luokiteltavaa puhetta. Sen koskettessa ohimennen (tahallaan tai tahattomasti, en osaa sanoa) en sävähtänyt kuten yleensä vastaavissa tilanteissa käy. Sen kanssa pystyi vaivatta ylläpitämään mielenkiintoista keskustelua ilman, että se tuntui pakotetulta.

Ihan kiva, mutta.

Se on minua nuorempi. Ei vuotta eikä kahta eikä kolmeakaan, oikeasti nuorempi. Olen niin tottunut siihen, että kiinnostun vain vanhemmista miehistä etten osaa käyttäytyä lainkaan tässä tilanteessa. Joo joo, ikä on vain numero ja niin edelleen - not in my world.

Joten ehkä unohdan tämän - ei minulla aikaa olisi kuitenkaan.

(Ja otsikosta - kyllä se nyt laillisessa iässä kuitenkin on)