Ihan up yours

Minua ärsyttävät aivan suunnattoman paljon ihmiset, jotka sanovat jotain tyyliin: vitsi kun pitäis laihtua/ parantaa kuntoa/ kasvattaa hauista/ lopettaa tupakanpoltto/ syödä terveellisemmin jne jne. Lista on luonnollisesti aika pitkä.

Mikset sitten tee niin? On asioita, jotka ovat vain itsestä kiinni. Jos olet mielestäsi lihava, laihduta. Jos hauis on liian pieni, mene puntille. Jos saat huonon omantunnon roskaruuan mättämisestä, jätä se tekemättä. Se on niin yksinkertaista.

Älä saatana itke saamattomuuttasi asioissa, joihin voit itse vaikuttaa. Älä ainakaan minulle.

Usein tämän kommentin jaettuani suklaapatukkaa mussuttava lievästi ylipainoinen keskustelukumppani (esimerkkitilanne) vastaa "hyvä sun on sanoa ku oot noin timmissä kunnossa."

Ei se kuulkaa ihan ilmaiseksi ole tullut.

Panisin

En mä Vin Dieseliä ajattele suihkussa mutta tekstin allekirjoitan kyllä.

Tough guy You scored 70% masculine, 58% athletic, 27% exotic, and 50% refined!

You love men, you love testosterone and you know it. You like a bad-ass man who knows what he wants. He isn't what you might bring home to mom but I don't think it really matters - he's hot! Someone like.....Vin Diesel. But let's face it, the whole point of this was to look at a bunch of hot guys. If you liked what you saw, please rate my test!

My test tracked 4 variables How you compared to other people your age and gender: You scored higher than 99% on masculine You scored higher than 99% on athletic You scored higher than 99% on exotic You scored higher than 99% on refined

Täältä testaamaan

Turpa kiinni

Äitiyslomalta äskettäin palannut toimiston SuperKivaIhqJeeJee tyyppi raahasi tänään minulle tuntemattomaksi jääneestä syystä muksunsa mukaan töihin. Ihan nastaa joo, tosin pentu huusi kuin syötävä koko visiittinsä ajan. Tajuan minä sen, ettei huutavaa käärylettä niin vain hiljennetä - kysymys onkin lähinnä siitä, miksi se piti raahata työpaikalle.

On paikkoja, joihin lapsia ei ihan oikeasti tarvitsisi tuoda. Työmpäristö on yksi sellainen. Paitsi että se häiritsee läsnäolollaan ja ääntelyillään työntekoa, lapsi saa useimmat ympäröivät aikuiset taantumaan henkisesti samalle tasolle kanssaan. Tämä on, sanomattakin selvää, helvetin rassaavaa, mutta jostain kumman syystä myös oletusarvoista käytöstä.

En piruuttanikaan kysynyt pennun ikää, nimeä tai edes sukupuolta ylpeän omistajan sitä esitellessä.

Minä inhoan lapsia. Ne haisevat, huutavat, ovat vaivaksi, raivostuttavat ja ennen kaikkea saavat kaiken anteeksi. Kättäytyi kakara miten huonosti tahansa, aina se hellanlettas on mamman pikku kulta oijoi. Hyi hitto. Vielä vastenmielisempää on ihmiset, joiden elämän ainoa sisältö on se geeninjatke. Niitä minun käy melkein sääliksi.

Lapset voisi laittaa johonkin laitokseen kasvamaan kunnes ovat yhteiskuntakelpoisia, ts. osaavat käyttäytyä. Tällä tässä yhteydessä tarkoitan esimerkiksi turpansa tukossa pitämistä sitä vaativissa tilanteissa. En luonnollisesti lähde kuitenkaan sanomaan miten lapset tulisi kasvattaa, koska minulla ei ole siitä juurikaan käsitystä, eikä tarvetta tälle tiedolle tule koskaan edes olemaan.

Nyt jos joku älähtää että olet sinä itsekin ollut lapsi ja rääkynyt ja ollut paskainen ja vaivalloinen - joopajoo. Älä edes vaivaudu.

Pe-su

Huippu viikonloppu.

Nollasin tilannetta ja päänsisäistä kaaosta tehokkaalla eristäytymisellä. Perjantai-illan pakollisten, töihin liittyneiden edustuskekkereiden jälkeen puhelin meni äänettömälle ja vaihde hyperturbon - jolla se on viime ajat ollut - sijasta vapaalle.

Olen nukkunut järkyttäviä univelkoja pois. Minä, joka en normaalisti nuku yössä viitä-kuutta tuntia pidempään, nukuin 11 tuntia viime yönä. 11. En ole nukkunut niin kauan pitkään, pitkään aikaan.
Olen treenannut niin, että hiki on kirjaimellisesti lentänyt. Keskittyminen puhtaasti fyysiseen toimintaan on paras keino antaa aivoille lomaa. Tuntuu saatanan hyvältä vetää itsensä aivan rajoille ja huomata, että silkalla tahdonvoimalla irtoaakin vielä vähän.
Olen juonut hyvää viiniä ja kuunnellut vielä parempaa musiikkia. Olen istunut pimeässä tunteja ja antanut ajatusteni kulkea omia ratojaan. Olen katsellut puhelimen näytössä vilkkuvaa valoa ihmisten soitellessa ja sulkenut sille silmäni.

Olen yrittänyt tulla lopputulokseen, keksiä ratkaisun. Yrittänyt löytää kyvyn hyväksyä tai voimia tehdä muutos.

En tiedä. En jaksa.

Kerrassaan ihastuttavaa

Välillä olisin niin mielelläni se, joka jää. Jonka vierestä on ihanan ruusuisen riemukasta herätä aamulla, halailla ja pussailla ja olla sylikkäin ja jutella mukavia. Maalata tulevaisuudenkuvia, vaikkei ihan tosissaan mutta kuitenkin, ja aamiaisen jälkeen lähteä kävelylle auringonpaisteesta raukeaan kaupunkiin.
Välillä olisi tosi nastaa hei olla se, jolla on aina iloisia uutisia tai joku hauska anekdootti kerrottavana. Joka voisi puhua vaivattomasti ei yhtään mistään tuntematta itseään idiootiksi. Joka pystyisi kiinnostumaan niistä sairaan makeista kengistä jossain kirppuisen torimyyjän laatikossa ja juoruamaan tuntikausia Big Brotherin uusista käänteistä.

Tiäksä hei niinku mitä mä tarkotan?

Kuitenkin olen se joka lähtee aamun ekalla metrolla kotiin. Joka ahdistuu jos joku koskettaa liian kauan, ja joka ei ikinä voi ottaa kauniita sanoja ihan tosissaan. Joka tietää että viimeistään pinnan alla ihmiset -kaikki - on paskaa eivätkä muuksi muutu. Jonka täytyy saada olla usein yksin vain siitä syystä että suurin osa ihmisistä on aivan helvetin ärsyttäviä.

Ja ennenkaikkea olen se, joka hyväksyy tämän. Tiedostan omat luonteenpiirteeni, joita ei kai parhaalla tahdollakaan voi luonnehtia kovin miellyttäviksi. Osaan olla halutessani hurmaava ja sosiaalinen ja ihan saatanan ihq - useimmiten en vain jaksa vaivautua. Miksi pitäisi?

Mun on ihan hyvä näin. Ei kaikkia ole tarkoitettu olemaan onnellisia.

Saatanan juopot

Ajatellaan jotain tapahtumaa. Kyseessä on ehkä iltaan sijoittuva, viihteeksi luettava tilaisuus. Sanotaan nyt esimerkiksi (rock)konsertti, julkinen ilotulitus, illanistujaiset ystäväseurueen kesken, lauantai. Mitä tekee suurin osa kansasta tässä tilanteessa?

On aivan liiskat.

Mikä helvetti siinä oikein on? Miksi oletusarvoisesti kaikkeen sosiaaliseen toimintaan tässä maassa liittyy alkoholin liiallinen käyttö? Mikä siinä kiehtoo? Minulla ei ole mitään yhtä tai kahta tai kolmeakaan vastaan, mutta siinä vaiheessa kun puhe alkaa takkuilla ja katse ei enää kohdistu, voisi vähän miettiä.
Itsensä humalaan juominen on lapsellista ja säälittävää. Ymmärrän kadulla pussikaljojen kanssa heiluvia teinejä - niitähän ne ovat, lapsia, jotka hakevat rajojaan. Olin minä siellä itsekin joskus. Mutta toisin kuin enemmistö väestöstä ainakin tähän ikään mennessä, minä kasvoin aikuiseksi tässä suhteessa.

Humalainen ihminen on vastenmielinen. Mikään ei ole ällöttävämpää kuin baarissa pullosta rohkeutta hakenut tissiposki joka tulee iskemään jollain ääliökommentilla. Kun et sitten lämpene ja pyydät hieman tilaa jampan tunkiessa päälle niin että sylki roiskuu , saat kuulla olevasi ylimielinen narttu jota kukaan ei halua naida kuitenkaan.

Voin kertoa että haluaa. Juoppoa vain vituttaa kun ei se pystyisi kuitenkaan.

Nautin vuodestani kaupungissani ja siihen liittyneestä matkustamisesta ympäri Eurooppaa. Lähes poikkeuksetta miehet uskalsivat lähestyä myös selvinpäin eikä joka ikiseen tapahtumaan liittynyt viinan kittaaminen molemmin käsin. Ja ennen kuin joku älähtää että mene takaisin jos sulle ei Suomi kelpaa ja jos siellä kerran oli niin paljon paremmin - Menisin jos voisin. Usko pois.

Tämä maa ahdistaa minua monessa muussakin kuin tässä suhteessa. Niistä ehkä joskus lisää.

Polje tyttö polje

Olen juossut kolme maratonia alle kolmeen ja puoleen tuntiin. Liikuntaa olen harrastanut koko ikäni. Tällä hetkellä sitä kertyy kymmenestä viiteentoista tuntia viikossa, ja en nyt puhu mistään kävelylenkeistä.

Fyysinen kuntoni on siis erinomainen. Tänään spinningissä liikunnan rasittavuus sai minut melkein oksentamaan.

Olin riemuissani.

There is no you

Less concerned, about fitting into the world

Your world that is

cause it doesn't really matter anymore
No, it doesn't really matter anymore
None of this really matters anymore

Yes, I am alone, but then again I always was
As far back as I can tell, I think maybe it's because
Because you were never really real to begin with

I just made you up to hurt myself

Nine Inch Nails - Only

Elämän estetiikkaa

Salilla, jossa käyn, on usein kanssani samaan aikaan eräs anorektikko. Sellainen hyönteismäinen pikku räpellys, jota tekisi mieli tönäistä ja katsoa, kaatuuko se. Oikeastaan se on ihan hauska, tässä yhtenä päivänä spinning-tunnillakin tyttöraasu jatkoi vain polkemista muiden tehdessä ohjaajan esimerkin seuraamana loppuvenytyksiä. Minun käy sitä sääliksi, tiedän sen olevan henkisesti sairas ja että sillä on vaikeaa. Mutta pakko myöntää että naurattaa myös välillä, on se niin koomisen näköinen isoine päineen ja ohuine jalkoineen. Ressukka.

Minusta laihuus, alipaino, on kuitenkin esteettisesti miellyttävää. Ei tämäkään tyttö ole mielestäni varsinaisesti ruma, lähinnä suhteettomuus huvittaa. Ja se, että kroppa on ravinnon puutteesta niin heikko, ettei pysty toimimaan normaalisti. Kokemuksen äänellä voin sanoa, ettei ole kovin nastaa kun ei pääse enää nousemaan bussiin askelman korkeuden vuoksi tai kun ei jaksa kaupassa työntää tyhjiä ostoskärryjä.

Paljon rumempia ovat paksut ihmiset. Minua ei nyt varsinaisesti inhota mutta ihmetyttää sellaiset sadan kilon taisteluvaunut, joita aika usein näkee. Ihmisen täytyy todella vihata itseään, että päästää itsensä sellaiseksi. Ja kuulkaa vyötärölihavat – hankkiutukaa eroon jenkkakahvoista tai jättäkää suosiolla ne lantiofarkut niille, joilla ne hyvältä näyttävät.

Minusta kaikkien kukkien ei tarvitse antaa kukkia, ainakaan ilman rikkaruohojen perkaamista.

Jäisit nyt

Annoin viedä itseni eilen kotiin baarista. Mies oli mielenkiintoinen ja silmääni miellyttävä, joten miksipä ei. Tein mielestäni selväksi ennen asunnolleen siirtymistä, että mitään muuta kuin tätä yhtä yötä ei kannattaisi odottaa. Minkä helvetin takia se nyt sitten tänään soittelee?
Minä en pysty enkä edes halua pystyä mihinkään suhteeseen. Minä pyysin ettei hän pyytäisi jäämään yöksi - silti jouduin kieltäytymään. Vaikka kyseinen ihminen oli minulle melko merkityksestön, en silti nauti hänen (tai kenenkään muunkaan) tunteiden kolauttamisesta.

Mielenkiintoista kuitenkin oli, etten koko yönä tuntenut mitään. Enkä tunne nytkään. Minulla on tosiaankin joku vamma tunnetasolla.

Mielenkiintoista oli myös, että olin vuorokauden syömättä tuntematta edes nälkää. Tästä en kauhean pahoillani jaksa olla.

Casulties

Kun olen väsynyt, alan pudotella tavaroita. Ja jos minä jotain inhoan niin sitä. Se kuulostaa typerältä, mutta on käsittämättömän raivostuttavaa.

Huolimattomuus, kurittomuus, epäjärjestys, turhuus. Muutenkin vituttaa ja sitten täytyy vielä kumarrella nostelemessa jotain täysin yhdentekevää kuulakärkikynää - tai vielä riemastuttavampaa, siivota lasinsirpaleita, usein vielä kiireessä. Ja kun imuria ei ole, osan niistä hiluista löytää aina väistämättä myöhemmin jalkapohjistaan.

Mutta tämä väsymys on minulle muuten hyväksi, enkä pysty juuri nyt luopumaan sen aiheuttajista.

Persenaamat

Mikä helvetti siinä on että tervehtiminen on niin vaikeaa. Jos olet kanssani samassa työpaikassa, kai voit sanoa huomenta, vaikket sydänystäväni olekaan. Jos asut kanssani samassa rapussa, ei tervehdykseeni vastaaaminen tarkoita sitä, että sinun millään muulla tasolla tarvitsisi olla kanssani tekemisissä. Luuletko että vaivautuisin edes? On vain kohteliasta huomioida toisen olemassaolo eikä vain tuijottaa kenkiään tai seiniä tai ihan mitä vitun muuta tahansa.

En minä halua olla ystävänne. Haluan vain noudattaa edes jonkinlaisia käytöstapoja. Opetelkaa ihmiset elämään yhteiskunnassa .

Sattuu

Minä olen tänään kaivannut kaupunkiani niin, että sattuu. Kun aamulla juoksin tihkusateessa, mietin, miltä kaupunkini tuntui samassa säässä. Miltä maisema näytti, kuinka katukiveys välillä tuntui tossun pohjan läpi. Kun töiden jälkeen hikoilin salilla, muistelin, minkälainen oli kuntosali siellä, mihin nyt niin kaipaan. Kun äsken taas itkin, tajusin, etten kaupungissani itkenyt koskaan.

Kyllähän nyt kahden kuukauden jälkeen pitäisi jo helpottaa?

Ajattelen ensi viikkoa ja sitä, mitä se tuo mukanaan. Uusia menoja, niin rahallisia kuin ajallisiakin. Pelkään ehkä ahnehtineeni liikaa. En tiedä, jaksanko. Mutta ei minulla ole muutakaan, ja tyhjät hetket on pakko täyttää.

Niin että kun illalla tulee kotiin, ei jaksa muuta kuin mennä nukkumaan. Vielä kun uni joskus tulisi.