20070821

Endings

Suuria muutoksia on tulossa, eikä niistä vähäisimpänä muutto toiselle paikkakunnalle. Työ on kiinnostavampi ja palkka parempi, joten en näe yhtäkään syytä, miksi en pakkaisi kamojani ja lähtisi. Ei minulla ole mitään sellaista täällä, mitä en voisi jättää taakseni.

HCM sujui hyvin, tavoite (loppuaika parhaan 10% joukossa) täyttyi ja lihasten arkuus alkaa jo hellittää. Ensi keväänä sitten taas, en tosin tiedä vielä mihin.

Loppuisi jo tämä saatanan kesä. Asuntoni on ikkunoiden suuntauksen takia niin sietämättömän kuuma, että sisätiloissa oleskelu muistuttaa lähinnä haaleassa saunassa istumista. Tee nyt sitten tässä töitä. Okei, voisin mennä toimistollekin, mutta en juuri nyt tunne olevani kykenevä sosiaalisuuteen jota avokonttorissa väistämättä edellytetään.

Olen viime aikoina tajunnut, että yksi entisistä hoidoistani olisi minulle henkisesti täydellinen kumppani jopa pidempiaikaiseen (!) suhteeseen. Harmi etten tunne häntä kohtaan enää mitään fyysistä vetovoimaa. Vaikka kaikkea ei voikaan ehkä saada, siitä en ole valmis tinkimään.

20070814

Kaksi pyyntöä

1. Joku vatipää oli jäänyt junan alle tänään, tahallaan luulisin. Tappakaa itsenne omalla ajallanne. En halua istua ikuisuutta ilmastoimattomassa junassa koska jotakuta ahdisti.

2. Croksit on rumat. Oikeasti. Älkää käyttäkö niitä.

20070808

Kuuminta hottia

Hikistä näinä päivinä. Joo-o, niin valitankin säästä saatana. Minulle sopi ihan hyvin se semikylmyys, eipä tullut ympäristön syöttämää ahdistusta siitä, että istui toimistossa tekemässä töitä sen sijaan että olisi istunut oluesta turvonneiden hikisäkkien ympäröimänä jollain kuppaisella terassilla. Nyt, kun on hyvä sää, on jotenkin kummallisen oletusarvoista kirmailla ulkona ihan vain sen takia, että aurinko paistaa.

Muut eläimet hakeutuvat helteeltä suojaan, kun taas luomakuntamme kruunu auringonsäteen hipaistessa ikkunalasia sekoaa päästään, nakkaa ihan liikaa vaatteita nurkkaan ja hilluu ulkona tuntikausia ihonsa polttaen ja päänsä pistoksella sekoittaen koska PAKKOHAN SE NYT ON OLLA ULKONA JA NAUTTIA TÄSTÄ KUN KERRANKIN PAISTAA VOIVOI KOHTA ON SYKSY JA PIMEÄÄ JA BENSAN HINTAKIN NOUSEE TAAS

HCM on reilun viikon kuluttua ja toivon todellakin, että helle hellittää siihen mennessä. Siihen asti, no, samantekevää - meillä on töissä tehokas ilmastointi.